CASE KILPAILUTYÖ

#WasHere

Viraalisuuteen ja mitattavuuteen painottava identiteetin lanseerauskampanja, jonka suunnittelussa ei säästelty mitään. Kohderyhmänä Helsingin keskustassa viipottavat urbaanit humanistit ja sellaisiksi haluavat.

Nuorten suunnittelijoiden kovin kärki

Roope ja Miikka, G-Worksin pääasialliset propellipäät, osallistuivat AdProfit 2014 Juniorisarjaan, joka on tarkoitettu 20–29-vuotiaille suunnittelijoille. Tuloksellisuuteen keskittyvän kilpailun Juniorisarjassa kisataan yhteisen tehtävänannon pohjalta samoista lähtökohdista.

”Miten saadaan lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon?”

Vuoden 2014 tehtävä oli Kansallismuseon uuden identiteetin lanseerauskampanja, jolla piti vastata kysymykseen ”Miten saadaan lisää nuoria aikuisia Kansallismuseoon?”. Kohderyhmä olivat urbaanit humanistit eritoten pääkaupunkiseudulla, unohtamatta kuitenkaan Kansallismuseon kaiken kaikkiaan yhtätoista kohdetta ympäri Suomea. Näihin kuuluvat mm. Suomen Merimuseo, Urho Kaleva Kekkosen presidenttikauden aikainen 70-luvun asuinen Tamminiemi ja Hämeen linna.

Agency Leroyn tekemän visuaalisen ilmeen pohjalta lähdettiin työstämään kampanjaa identiteetin jalkauttamiseksi. Briiffin loppusanat ”ette voi olla liian rohkeita” painuivat mieleen. Harva voinee sanoa, että laitettiin samaan kampanjaan sujuvasti Hitler ja Kekkonen. Hyvin tärkeänä seikkana jo kampanjan konseptin kehittelyvaiheessa haluttiin pitää mittaamista ja mittareita.

Kampanjan paino viraalisuudessa

Kampanjan ideana oli kertoa Suomen historiaan jälkensä jättäneistä henkilöistä ja kutsua yleisö tutustumaan Suomen historiaan ja jättämään itsekin jälkensä siihen. Tätä varten ideoitiin #WasHere-seinä, johon tägäämällä (tarkoittaen nyt tussilla töhertämistä) itsensä jäisi historiaan.

”Harva voinee sanoa, että laitettiin samaan kampanjaan sujuvasti Hitler ja Kekkonen.”

Samalla tägäämällä itsensä (tarkoittaen kuvan ottamista someen) seinään sai Kansallismuseo viraalinäkyvyyttä ja vaivannäöstä vielä lyötiin kouraan brändätty luomupuuvillainen kangaskassi, jolla taas saatiin viestiä kyseisen henkilön geodemografiseen segmenttiin.

Kampanjan ulkomainoksiin valittiin aiheiksi Kansallismuseoon liittyviä henkilöitä: Aleksanteri I, Adolf Hitler ja Mannerheim, Kekkonen, Akseli Gallen-Kallela. Viimeisessä ulkomainoksessa vielä nivottiin yhteen kaikkien näiden henkilöiden kokonaisuus. Itse kansallismuseoon kaavailtiin massiivista ulkolakanaa, joka näkyy Helsingin vilkasliikenteisimpään kuuluvaan risteykseen.

Pikanttina yksityiskohtana Kansallismuseolle suunniteltiin erityisesti ulkomaalaisten turistien suosiossa olevat postikortit. Kortteihin lainattiin Bob the Robotin lanseeraamaa uutta Suomi-identiteettiä.

Kampanja voitti AdProfit Juniorisarjan toisen palkinnon.